Ray Bradburyn 'Maailman viimeinen ilta' - novellin tarkentavaa analyysiä.
Lauantai-iltäpäivänä tuplatiimini siis käsitteli vajaan vartin novellia. Tematiikan, symbolien ja motiivien sekä
lukijan tulkinnat jäivät välipäivien työksi. Tekemämme analyysit yhdistämme parin viikon päästä Opettajankoulutuslaitoksella ennen seuraavan lähijakson alkua.
NÄIN pitkälle siis pääsimme analyysissämme (jokaista kohtaa on syytä tarkentaa):
(1) Pintatason tarkastelu
- miljöö
Tapahtumapaikka on anonyymin miehen, naisen ja kahden tyttölapsen koti ilmeisesti jossain päin USA:a. Miljöö laajentuu henkilöiden mielissä nopeasti koko maapalloksi. Novellissa viitataan suoraan myös tapahtumiin miehen työpaikalla ja asuinalueen, korttelin naisiin.
Tekstissä on epäsuora viittaus USA:n ja Neuvostoliiton (Venäjän) väliseen vastakkainasetteluun 1970-80-lukujen taitteessa. Silmiinpistävää on, etteivät mies ja nainen korosta kansallisuuttaan, amerikkalaisuuttaan vaan heillä on globaali näkökulma maailmanloppuun.
- henkilöhahmot
Keskeisiä henkilöhahmoja on kaksi, mies ja nainen. Heidän taustoistaan ei ole mitään tietoa, ei edes iästään. Lapset ovat kuitenkin aika pieniä, sillä he leikkivät olohuoneen lattialla.
Ainoa tekstissä, satunnaisesti nimetty hahmo on Stan Willis miehen työpaikalta, jonka kanssa hän ensin keskusteli maailmanlopun unestaan. "Penni ajatuksistasi, Stan", kysyi mies työkaveriltaan työpaikalla.
Kertoja on luonnollisesti yksi hahmoista, joka ei astu verhojen takaa esiin vaan hän tirkistelee ja kommentoi perheen arkisia puuhia kotonaan, kahvinjuontia ja nukkumaanmenoa.
Merkittävin hahmo, mikä helposti jää huomaamatta on ÄÄNI. Tosin päänsisäinen ääni tietysti on tulkittavissa myös (kollektiiviseksi?) hulluudeksi tai skitsofreniaksi.
Tekstistä on pääteltävissä myös tukku muita hahmoja. Jopa kaikki maapallon ihmiset, joita uhkaa maailmanloppu. Lisäksi ainakin osittaisia syypäitä maailmanloppuun ovat USA:n ja Neuvostoliiton pommikoneet (lentäjät), jotka juuri tuona iltana ovat ilmassa.
- juoni, tarinan ja tekstin suhde
Juoni on suoraviivainen. Novellissa kerrotaan otsikon mukaisesti 'Maailman viimeisestä illasta' yhden perheen näkökulmasta, mitä se sitten tarkoittaakaan.
Epäilevä lukija miettii alusta lähtien, mistä kertomuksessa oikeastaan on kyse. Mihin 'Maailman viimeinen ilta' oikein viittaa? Miten kirjaimellisesti maailmanlopun voi ottaa? Voisiko se tarkoittaa jotain muutakin? Miksi ihmiset uskovat siihen, mitä he ovat unessa kuulleet? Novellin loppu on kuin mikä tahansa ilta, mies ja vaimo menossa unten maille toiseen maailmaan, josta he (mahdollisesti / todennäköisesti) aamulla taas palaavat. - Voisiko kertomus itse olla esimerkiksi miehen uni, jonka kautta kertomusta kuljetetaan? Ääni on aivan ilmeisesti jumalan ääni, jota ei voi kyseenalaistaa (koska se on jumalan ääni) ja novellissa on siten kyse siitä, miksi ihmiset uskovat sitä, mitä uskovat. Mitä järjettömimpiin asioihin.
Kertomus on pääasiassa miehen ja naisen välistä dialogia. Kertojan ääni tulee esiin kahdesta päätarinaan upotetusta pienestä kertomuksesta. Kahvinjuonnin ja tiskaamisen kuvauksen jälkeen kertojan ääni tulee esiin nukkumaanmenoon valmistautumisen ja sänkyyn menemisen aikana.
Kertomus kuvaa tavallista perhettä, tavallisena iltana tekemässä mitä arkisimpia asioita kuten juomassa kahvia, mutta samalla keskustelemassa mitä päättömimmästä asiasta. Mutta sellaisiahan uskonasiat ovat... Mistä esimerkiksi mies on saanut päähänsä, että USA:n ja NL:n pommikoneet ovat ilmassa ja menossa kohteisiinsa. Yleisessä tiedossa tuohon aikaan oli, että ydinaseita oli niin paljon, että niillä olisi koko maapallo tuhottavissa useaan kertaan. Globaali ympäristökeskustelu "Kasvun rajat" -raportteineen alkoi 70-luvun alussa, joten myös sen vaikutuksia novellissa selvästikin on.
Miehen ja naisen dialogin sisällä on myös kertomuksia, jotka liittyvät siihen, mikä mm. on johtanut 'Maailman viimeiseen iltaan'. Heti novellin alussa paljastuu, etteivät puolisot tiedä toistensa tietävän, että elävät elämänsä viimeistä iltaa.
Keskustelun sisällä muutamat pienet kertomukset tekevät säröjä heidän puheidensa mieleen. Miten on mahdollista, että 70-80-lukujen taitteessa tällaisesta asiasta ei olisi puhuttu mitään medioissa? Miten mies voi tietää, että pommikoneet juuri tuona yönä ilmassa matkalla kohteisiinsa? Miten he voivat sulkea lapset katastrofin ulkopuolelle, jos kaikki muut ihmiset kuitenkin tietävät maailmanlopusta uniensa kautta?
(2) Tärkeä elementti on kerronta ja sen suhde esitettyihin tapahtumiin:
- kerronnan muodot
Novellin kerronta on alusta alkaen draamallista (siis suoraa) kahden henkilön välistä dialogia. Rivillä kuusi lukija vasta voi todeta, että kyse ei ole näytelmästä vaan muusta proosasta. Tällöin kertoja ääni tulee kuvaan mukaan. Kerronta muuttuu perinteiseksi epäsuoraksi kerronnaksi hetkeksi riveillä 11-12, sitten dialogi jatkuu jne.
Kerronta on siis aluksi suoraa kerrontaa, jossa tosin ei kerrota kuka on äänessä (esim. "sanoi mies") mikä selviää vasta myöhemmin. Kyse on ikään kuin harhasta, joka luodaan. Lukija on sisällä novellin luomassa todellisuudessa. Kertojaa ei ole, ja kun kertoja vihdoin ilmestyy tekstiin, suora kerronta muuttuu epäsuoraksi, jopa vapaaksi epäsuoraksi kerronnaksi.
- kertojan analyysi
Kertoja ei ole koko aikaa ns. kaikkitietävä kertoja, sillä kaikkitietävä vaan hänen 'henkensä' ikään kuin liikkuu kodissa tuoksutellen kahvia.
Ensimmäisen kerran kun kertoja on äänessä hän on siis ns. epäluotettava kertoja. Hän tietää asioita kahvin tuoksusta, joita kertoja ei voi tietää. Paradoksaalista on, että hän tietää jopa enemmän kuin kaikkitietävä kertoja tietäisi!
- fokalisaatio
Lähinnä miehen näkökulma, alkaakin miehen tekemällä kysymyksellä naiselle: "Mitä tekisit jos tietäisit, että tämä on maailman viimeinen päivä?" Hän kertoo naiselle, mistä maailmanlopussa on kyse: "Sanokaamme vain että kirja suljetaan". Kolmannella sivulla fokus muuttuu, kun nainen alkaa kertoa, mitä naapurustossa tapahtumut ja ihmettelee, miksei lehdissä puhuta asiasta mitään. Sitten seuraa taas aitoa dialogia miehen ja naisen välillä.
Sisäinen fokalisaatio on seikka, jolla novellissa leikitellään. Kaikki maapallon ihmiset ovat nähneet saman unen (joitain poikkeuksia lukuunottamatta?). Jos kaikki ovat nähneet saman (enne)unen, täytyy sen olla totta. Vai täytyykö? Novellissa ei kerrota mitään, minkä perusteella (muuta kuin unen) maapallon ihmiset ovat tehneet päätelmiä siitä, että 19.10.1979 on viimeinen päivä. Heistä vain tuntuu siltä, kaikista samaan aikaan ja siten asiasta on tullut totta.
- ajan käsittely
Hyvin monipuolinen ajan käsittely. Viittauksia kauas menneisyyteen, viimeiseen neljään päivään, viimeiseen kahtaan päivään.Viimeiseen päivään ja erityisesti viimeisiin tunteihin ennen oletettua loppua. Sänkyyn mentiin vähän ennen puolta yötä.
Lisäksi aikajatkumolla on mielenkiintoisia aukkoja. Mies näki unensa neljä päivää sitten ja seuraavana päivänä siitä puhuttiin töissä. Kaikki olivat nähneet saman unen. Vaimolla näki unen edellisenä yönä ja korttelin naiset tiesivät myös muiden nähneen samaan aikaan saman unen. Mitä tapahtui (töissä olevien) miesten ja (kotona olevien) naisten unennäkemisten välissä, siitä ei ole tietoa. Ei myöskään siitä, mitä tapahtui viimeisenä päivänä ennen iltaa, eikä myöskään mitä tapahtui puolen yön jälkeen, jolloin oli ennustettu viimeisen päivän olleen. Tekstissä on vihjeitä siitä, että jossain vaiheessa ihmisten toiminta alkoi mennä pieleen ja ilmeisesti sitä ennen asiat olivat kunnossa. Viime ajat olivat olleet (100-200 vuotta?) kulkua kohti katastrofia, loppua tms.
* * * * *
JA TÄMÄ jäi kokonaan tekemättä lauantaina:
(3) Kaikki edelliset toimivat tukena, kun pohditaan novellin
- tematiikkaa
On vaikea pohtimatta sanoa, mitä teemoja novellissa käsitelttiin? Aihe on selkeä perhe viettää tavanomaista iltaa, ja aikuiset käyvät keskenään outoa keskustelua. Päällisin puolin novelli kuvaa amerikkalaista perheidylliä 70-luvun lopulla. Jotkin asiat kuitenkin herättävät epäilyä siitä, että jokin perheessä saattaa olla pielessä eikä kyse ole vain oudosta keskustelusta.
Maailmanloppua koskevan keskustelun jälkeen olisi olettanut, että mies ja nainen, aviomies ja vaimo olisivat jollain tavoin lähentyneet toisiaan. Silti he samalla tavoin kuin aina menivät yöksi nukkumaan, kumpikin omiin sänkyihin.
Tuohon aikaan julkisessa keskustelussa olivat vielä pinnalla kylmän sodan vastakkainasetettu USA:n ja Neuvostoliiton välillä. Ydinsodan uhka oli ja on todellinen niin pitkään kuin strategisia ydinarsenaalia on olemassa. 70-luvulla alettiin puhua myös esim. öljyn loppumisesta, ympäristön kemikalisoitumisesta ja muista (globaaleista) ympäristöuhkista, mitkä saattoivat saada miehen ja naisen fantasioimaan / näkemään unta tms. millaista lopunaika olisi.
Arkiajattelussa suuret riskit ja riskien todennäköisyydet menevät helposti sekaisin. Esim. ydinsodan riski on suuri, mutta sen todennäköisyys on vähäinen. Miehen ja naisen mielissä todennäköisyys suuren riskin toteutumisesta (mikä se sitten olikaan) on kasvanut varmuudeksi riskin toteutumisesta. Ja näinhän monet ympäristöuskovaiset tänä päivänä luultavasti ajattelevat, että pahinkin vaihtoehto voi toteutua.
- symboleja ja motiiveja
Tuhon symboleja novellissa ei ole paljon ja naisen ehdottamat vaihtoehdot mies retorisesti torjuu, mikä ei tarkoita, etteivätkö ne olisi juuri niitä, jotka tässäkin tapauksessa ovat tärkeitä. Aluksi mies kieltää, että ydinsota olisi tulossa. Silti hän myöhemmin toteaa pommikoneiden olevan juuri tuona yönä ilmassa kohti USA:a ja NL:a.
Mystinen ääni on ikään kuin äiti maan, Gaian ääni, joka varoittaa ihmistä tai nyt jo kertoo ihmiselle, että on liian myöhäistä tehdä mitään. - Näinhän sitä tänä päivänä puhutaan mm. ilmaston lämpenemisestä. Sille ei enää voi mitään. Olisi pitänyt tehdä jo 20 vuotta sitten.
- lukijan tulkintaa novellista
Novellia voi tulkita lukemattomista eri näkökulmista.
Feministisestä näkökulmasta huomio kiinnittyisi esim. novellin naiskuvaan ja naisen asemaan perheessä ja yhteiskunnassa. Yleisimmällä tasolla voisi ehkä ajatella, että Maapallo on feminiininen kuin nainen, jonka maskuliinen mies sota- ym. teknologioineen lopulta ensin raiskaa ja tuhoaa sitten kokonaan.
Perheen ihmissuhteet vaikuttavat viattoman idyllisiltä, mutta yhteiskunnan pahuus (josta novellissakin puhutaan) näkyy myös sen pienimmässä toiminnallisessa yksikössä. Mies ja nainen ovat tietoisia siitä, että heitäkin voi syyttää siitä, missä tilanteessa ollaan. Itsepetokselta kalskahtavasti vaimo toteaa, että "joka tapauksessa olemme olleet hyviä toisillemme".
Vaikka miehen ja naisen dialogi on pääsääntöisesti tasa-arvoisten ihmisten keskustelua, miehisen vallan sanan säilä välähtää aina jossain välissä. Mies toteaa naiselle: "Tiedätkö, en kaipaa mitään muuta kuin sinua ja tyttöjä. En ole koskaan pitänyt kaupungista enkä työstäni, en oikeastaan mistään muusta kuin teistä kolmesta". - Tuntuu irvokkaalta, että mies kuolemansa (?) hetkellä puhuu siitä, mitä jää kaipaamaan. Ikään kuin vain nainen ja tyttäret (tai heidän sielunsa?) kuolisivat. Työstään hän puhuu kuin työnteko olisi ollut uhraus perheen eteen (ja selvästikin vaimo on kotona). Perinteisellä tavalla naisesta tulee ylistämällä alistettu, huomaamatta, tahattomasti.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti