Kahden viikon tauon jälkeen Tekstianalyysiharjoitukset jatkuivat novellianalyysien purulla. Illan tunnit käytettiin käytännöllisesti katsoen yhden novellin analysoimiseen eli Tsehovin "Onnenpojan" analyysiin. Neljästä ryhmästä kaksi oli valinnut tämän novellin. Suurimman osan aikaa puolet porukasta kuunteli kahden ryhmän esittelemää yksityiskohtaista analyysiä. Säännöksi määrättiin, että muut eivät saaneet osallistua purkuvaiheessa keskusteluun. Lisäksi kaksi novellin analysoinutta ryhmää vuorotellen erittelivät novellin elementtejä. Aluksi toinen ryhmä tiivisti novellin juonen, sitten toinen kävi läpi henkilöhahmot jne.
Tarkoitus on seuraavana, lauantaipäivänä jatkaa kahdella muulla novellilla. Oma ryhmäni tietysti käy läpi Bradburyn "Maailman viimeisen illan".
Perjantai-iltana oli n 20 minuuttia varattu siihen, että ryhmät saattoivat keskustella omasta novellistaan. Joten niin tein minäkin omassa tuplatiimissäni Marian kanssa. Olimme välipäivinä meilanneet asian tiimoilta muutamasti ja vaihtaneet ajatuksia novellin motiiveista ja symboleista. Löysimme kuitenkin keskustelussa vielä uusia puolia, uuden kehyksen, jonka kautta novellia vielä voisi lähestyä. Tarina on myös myyttinen (lähes ajaton ja paikaton) ja hahmot äänen demonisoimia (melkein kuin kreikkalaiset jumalat tai puolijumalat). Kaikki on heille mahdollista ja mahdotonta. Unen ja todellisuuden rajat ovat häivyttty jne.
* * * *
Lauantai alkoi aamupäivällä novellianalyysillä - ja jatkui iltapäivällä draama-analyysillä. Ensimmäisenä oli vuorossa Stawomir Mrozekin demokratiaa satiirisesti käsittelevä novelli "Hamlet", sitten Ray Bradburyn uuden allon scifi-novelli "Viimeinen ilta" ja lopuksi Maria Jotunin esimodernistinen dialogi "Hämärässä".
* * * *
Tsehovin "Onnenpoika" kertoo vasta naimisiin menneestä miehestä, joka löytää itsensä väärästä junasta nuorikkoaan etsiessään, ja onni muuttuu epätoivoksi. Mrozekin "Hamlet" puolestaan on kertomus siitä, miten Hamlet-produktiolla käy, kun se yritetään toteuttaa demokraattisesti - siten, että kaikki yhdeksän näyttelijää saavat tasapuolisesti Hamletin roolin. Bradburyn "Viimeinen ilta" kuvaa amerikkalaista perheidylliä 50-luvun USA:ssa; idylliä, jonka rikkoo vain miehen ja naisen outo, heidän mieliään kiihottava keskustelu mahdollisesta maailmanlopusta seuraavana yönä. Jotunin "Hämärässä" kaksi hyvin erilaista naista kertoo kurjista kohtaloistaan toisilleen, eikä kumpikaan näe valonpilkahdustakaan elämässään.
* * * *
Perjantai-iltana harjoitusten jälkeen selvittelin vielä "Viimeisen illan" taustoja. Jokin pieni yksityiskohta minun ja Marian keskusteluissa novellista oli jäänyt kaihertamaan mieltäni. Aloin epäillä olinko ajoittanut novellin oikein, kun arvelin sen sijoittuvan 60-70-lukujen taitteeseen. Viimeisenä iltana USA:n ja NL:n pommikoneet ovat ilmassa ja matkalla kohteisiinsa, mutta teksti ei anna viitettä siihen suuntaan, että pommitukset olisivat ainoa syy maailmanloppuun. Aluksi ajattelin, että kyse oli tahallisesta tyylillisestä ja / tai sisällöllisestä ratkaisusta, mutta sitten intuitioni sanoi, että jokin ei ollut kohdallaan ja luultavasti novelli oli vanhempi kuin olin aluksi kuvitellut. Niin kuin sitten olikin. "Viimeinen ilta" on vuodelta 1951, jolloin suurvallat eivät olleet vielä rakentaneet ydinasearsenaalin (niin suureksi, että olisivat voineet sen turvin tuhota maapallon).
* * * *
"Viimeinen ilta" oli lisäksi käännetty kaikkiaan kolme kertaa suomeksi - ja aina eri nimellä. Bradburyn novellikokoelmassa "Kuvitettu mies (1971) nimi oli "Viimeinen ilta". Kaksi muuta miestenlehdissä julkaistua käännöstä olivat nimiltään "Viimeinen päivä" (Aatami v. 1951) ja "Viimeinen ilta" (Iso-Kalle v. 1956).Olin kotimatkalla perjantai-iltana vielä miettinyt novellin 'säröjä', kertomuksen (tahallisia) epäjohdonmukaisuuksia. Viimeisin särö oli kertomuksen lopussa. Mies ja nainen nukkuivat eri vuoteissa - viimeisenäkin iltana. Sitten mies kuulee naisen nousevan ja menevän keittiöön. Nainen palaa takaisin ja ilmoittaa sulkeneensa vuotavan vesihanan. Tapahtuma huvittaa kumpaakin. "Lopulta he lakkasivat nauramasta ja makasivat viileissä vuoteissaan käsi kädessä ja päät yhdessä". Mieleen tulee, että maailmanlopun fantasiointi saattaisikin olla vain fantasiaa, jonka oli tarkoitus kiihottaa kumpienkin mieltä (ja vähän muutenkin) ennen sänkyyn menemistä. (Naiset eivät pitäneet tätä tulkintaa uskottavana.)
* * * *
Viimeisen parin kuukauden aikana Bradburyn kirjoihin pohjautuvia elokuvia on tullut ainakin kaksi televisiosta. Viimeksi elokuun viimeisenä päivänä "Kuvitettu mies", jota en nähnyt (koska se oli maksullisella kanavalla). Hieman aiemmin Ylen Teemalta tuli "Fahrenheit 451".
* * * *
Iltapäivä oli pyhitetty Mannerin näytelmälle "Eros ja Psykhe". Olin pari viikkoa aiemmin heti saatuani tekstin käsiini analysoinut sen verkon kautta annettujen ohjeiden mukaan (a. ensivaikutelma, b. olosuhteet, c. roolifaktat, d. perussisältö, e. teemat ja perusristiriita).
Harjoitusten ohjeet olivat hieman erilaiset ja analyysimalli ehkä hieman hienosyisempi.(En kirjoittanut PowerPoint-esityksessä nopeasti esiteltyä listaa selvitettävistä asioista itselleni ylös; ja listoja itse asiassa luennolla esiteltiin montakin, mikä puolestaan sai aikaan sen, että infoähky iski. Kun tavaraa tulee kerralla liikaa, mieli torjuu .. kaiken. Ainakin minulla. Mutta aineisto tulee ensi viikolla meilinä. Toivottavasti, jolloin voin täydentää tarinaani siltä osin... Johonkin NÄILLE main :)
Joka tapauksessa. Minä ja tuplatiimini analysoimme pikapikaa näytelmän, ja lisäksi keskityimme omassa esityksessämme 1. näytöksen loppuun & 2. näytöksen loppupuoleen, mitä siis lähiluimme. Analyysi ei tuottanut kovasti tuskaa, sillä pohjapaperistani oli apua.
* * * *
Kun luin parisen viikkoa sitten tekemäni analyysin, ja mietin miten näytelmää käsiteltiin kurssilla, huomasin, olleeni monesti muita kurssilaisia tarkempi eritellessäni näytelmää. Yhtenä syynä tähän on varmastikin se, että analysoin prologin ja näytökset erikseen. Esimerkiksi tarkastelin ensivaikutelmaa jokaisessa vaiheessa erikseen. En pyrkinyt siis luomaan kertomuksesta yhdellä kertaa kokonaiskuvaa vaan rajoituin vain yhteen kokonaisuuteen kerrallaan, mikä helpotti näytelmän kokonaisuudenkin hahmottamista. Mieli ei pysty prosessoimaan montaa asiaa kerralla kunnolla. Ainakaan minulla. Ensin täytyy purkaa kokonaisuus ja sitten koota se uudelleen. Ja katso siinä se on. Kokonaisuus.
* * * *
Esimerkkki. Näytelmän alussa Eros saapuu satamakahvilaan ja alkaa heti flirttailla. "Psykhe, olet kaunis, silmissäsi on laiva." Ryhmä joka käsitteli näytelmän alkua ei kiinnittänyt huomiota laiva-symboliikkaan, sillä se oli ilmeisesti kokonaisuuden kannalta liian pieni ja vähäpätöinen detalji.
Omassa ensivaikutelmassani prologista ja 1. näytöksestä korostuu laiva-symboliikka, sillä myös Manner korostaa sitä. Mielenkiintoista on, että kun yrittää hahmottaa näytelmän kokonaisuutta kerralla, laiva-symboliikka häviää kaikkeen sälään. Se ei kaiken muun kerronnan & juonen kannalta tunnukaan enää niin tärkeältä.
Kun kokosin purkamani ensivaikutelmat lopuksi yhteen, huomasin, että Manner palaa lopussa siihen, mistä oli lähtenyt. Laivaan Psykhen silmässä, joten se ei voi olla aivan merkityksetön asia. "Hänen kasvonsa olivat kiveä, mutta silmissä oli masto." Lopputulos voi tietysti olla myös sattumaa... Ja on kokonaan toinen juttu, mitä tuon symboliikan takana oikein on, ja silloin ehkä analysoija joutuu palaamaan Apuleiuksen alkuperäiseen tarinaan "Cupidosta ja Psykhestä" (200 jaa), mutta jo mm. Platonin "Pitojen" Faidroksen puheessa kerrotaan Eroksesta (n 385 eaa).
* * * *
Alkuperäisessä kertomuksessa Eroksesta ja Psykhestä ei ole merta, laivoja eikä myrskyjä, mutta jotain sinnepäin. Zefyros, lämmin länsituuli, joka laivoja liikuttaa ja tuo rakastavaiset toistensa luo. Hellenistisenä aikana Eros nähtiin toisinaan Zefyroksen poikana, jolloin voisi ajatella tuulen kuljettavan Eroksen laivaa (tai vain Erosta) maailman merillä. Näytelmässä Psykhen luo, tosin myrskyn jälkeen, mikä hidasti Eroksen liikkumista. Zefyroksen puoliso Iris on jumalten viestinviejä, joka liikkui tuulen nopeudella paikasta toiseen myös merensyvyyksissä ja tuolla puolen pimeässä Hadeksessa. Hän personifioitui sateenkaaressa
