Tein "Kirjasto- ja informaatioalan pätevöitymiskoulutukseeni" liittyvän pienen tehtävän, 'kirjavinkkauksen' Edith Södergranin runosta "Erokselle" [1916]. Runo on kirjoitettu alun pitäen ruotsiksi ("Till Eros") ja käännetty ainakin kaksi kertaa suomeksi (Uuno Kailas, 1929 ja Pentti Saaritsa, 1994).
Runo muistutti monella tavalla Mannerin "Erosta ja Psykheä" (1959), joten vertailin niitä (lähinnä huvin vuoksi) toisiinsa. Mietin runoa kolmesta eri näkökulmasta (ja kahden tekstin kautta):
1) Erich Fromm [1956]. "Rakkaus ja henkinen kypsyys" (Engl. Art of Loving).
2) Michel Foucalt [1976]. "Seksuaalisuuden historia" (The History of Sexuality).
3) Sigmund Freud, johon edelliset viittaavat.
Kirjallisuudentutkimuksessa on lukuisia lähestymistapoja, jotka lähtevät liikkeelle näiden F-miesten aivoituksista kuten feminismi & psykoanalyysi (Freud), (post)strukturalismi & uushistorismi (Foucalt) ja (freudo)marksismi & kulttuurimaterialismi (Fromm).
* * * * *
TILL EROS
Eros, sinä kaikista jumalista julmin,
miksi johdatit minut siihen pimeään maahan?
Kun tyttölapset kasvavat isommiksi
heidät suljetaan pois valosta
ja heitetään pimeään tilaan.
Eikö sydämeni leijunut onnellisen tähden lailla
ennen kuin se kiskottiin sinun punaiseen piiriisi?
Katso, minut on sidottu käsistä ja jaloista,
tunne miten minut on pakotettu kaikkiin ajatuksiini.
Eros, sinä jumalista julmin:
minä en pakene, minä en odota,
minä vain kärsin kuin eläin.
(suom. Saaritsa)
* * * * *
Heti ensimmäisestä säkeestä lähtien Eeva-Liisa Mannerin "Eros ja Psykhe" palautuu mieleen. Edith Södergran osoittaa syyttävällä sormella Erosta, mutta ei sano tarkalleen ottaen mitä tämä on hänelle tehnyt. "On heittänyt pimeään maahan". So what? Pahemminkin olisi voinut käydä kuin että sipaisee sormensa Cupidon nuoleen.
Siinä missä Södergranin minä on nuori nainen ja ilmeisesti vasta (todella) joutumassa Eroksen pauloihin, Mannerin Psykhe on käynyt läpi kovan koulun, sillä Eros on ottanut ja jättänyt hänet kerran. Usean kuukauden odotuksen jälkeen he tapaavat näytelmän alussa uudelleen. Psykhe on jopa raskaana.
Södergranin minä pohtii seksin kauhuja, kipua ja tuskaa, omassa mielessään. Lukija ei tiedä, joko hän on ollut seksisuhteessa, mutta paineita siihen suuntaan on oletettavasti (ainakin 24-vuotiaalla kirjailijattarella) ollut.
Freud tässä yhteydessä kysyisi potilaaltaan, miksi hän pelkää seksiä (pimeässä huoneessa)? Seksuaalisuushan on parasta mitä ihmisellä voi olla, ja sen kautta hän voi oppia tuntemaan todellisen minänsä.
Vaikutelma runon minästä on, että hän on jotenkin neuroottinen ja sille asialle olisi ilmeisesti tehtävä jotain. Ehkä Freud määräisi aluksi jotain rauhoittavaa ennen seuraavaa käyntiä analyytikon sohvalla.
Foucalt lähestyisi kysymystä hieman samalla tavalla. Hän tosin ei heti olettaisi, että runon minä on jossain patologisessa tilassa. Foucalt miettisi nuorta naista ja hänen mielihyvän hallintaansa ihmissuhteiden kautta. Suhteet eivät ole jostain syystä tyydyttävällä mallilla. Hän saattaisi epäillä josko nainen on joutunut hyväksikäytön kohteeksi eikä siksi halua tuntea (seksuaalista) mielihyvää.
Fromm erottaa läheisyyden tarpeen ja seksin toisistaan. Runon minä selvästikin kaipaa läheisyyttä, mutta ei tarvitse seksiä, joka läheisyyteen nykyaikana heti liitetään. Hänen käsityksensä rakkaudesta on ehkä sentimentaalinen. Hän odottaa prinssinsa ratsastavan valkealla ratsulla metsästä kauniina kesäaamuna lintujen laulaessa. Sen sijaan että prinssi on 40-vuotias lääkäri tai parikymppinen kirjailijanalku, viehättävä ja rakastettava, seksin vonkaaja.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti